Onko lääkekriittisyydelle perusteita?
Sattui nyt silmään somessa vanha Iltalehden juttu, ja laitan siitä pääpointit tänne, vaikka juttu onkin vuodelta 2014. Tuskin lääketeollisuus on kymmenessä vuodessa ainakaan radikaalisti muuttunut.
Kuvassa on tanskalainen professori Peter C. Gotzsche. Hän on
- sisätautiopista väitellyt lääketieteen tohtori ja biologi
- perehtynyt myös tilastotieteeseen ja tutkimusmetodologiaan
- tutkimuksen suunnittelun ja analytiikan professori Kööpenhaminan yliopistossa (tämä oli tilanne v. 2014)
- työskennellyt aiemmin lääkeyhtiöiden myynti- ja markkinointitehtävissä
- maailmanlaajuisen tutkijoiden ja lääkäreiden Cochrane-verkoston Pohjoismaiden osaston johtaja (v. 2014)
- julkaisut yli 70 artikkelia arvostetuissa lääketieteellisissä julkaisuissa sekä useita tieteellisiä kirjoja.
Gotzsche kritisoi lääkeyhtiöiden tekemää lääketutkimusta epäluotettavaksi. Hän näkee pahimman ongelman siinä, että yhtiöt pyrkivät ja yleensä myös pystyvät kontrolloimaan lääkkeiden testausta alusta loppuun. Ne tekevät itse melkein kaikki placebo-kokeet, joissa lääkettä verrataan lumelääkkeeseen. Lääkeyhtiöt onnistuvat tekemään tämän esimerkiksi niin, että ne hinnoittelevat lumelääkkeet niin kalliiksi, etteivät julkisin varoin toimivat tutkijat pysty niitä ostamaan. Näin riippumattomat testit jäävät tekemättä. Joskus, kun rinnakkaiskokeet on saatu tehtyä, ne ovat osoittaneet, että lääketehtaiden omiin kokeisiin ei voi luottaa.
Lääkeyhtiöt ovat myös itse ainoa taho, joka näkee koko raakadatan. Niillä on valtava intressi manipuloida tuloksia niin, että tuotteella voitaisiin osoittaa olevan positiivista vaikutusta tai peitellä uuden lääkkeen sivuvaikutuksia. Houkutus vilppiin on suuri, kun kukaan ulkopuolinen ei pysty tarkastamaan kokeiden tuloksia ja kun pelissä saattaa olla miljardien voitot.
Gotzsche vertaa tätä auton katsastukseen: "Enhän minäkään voi mennä katsastusasemalle vain itse tekemieni papereiden kanssa todistelemaan, että autoni on ajokunnossa. Kyllä minun pitää tuoda auto sinne katsastettavaksi."
Nyt asia menee niin, että lääkeyhtiö toimittaa valvontaviranomaisille kymmenientuhansien sivujen tutkimusraportteja, ja viranomaiset ehtivät ja jaksavat lukea usein vain lopun yhteenvedon. Se taas voi kertoa hyvinkin erilaista tarinaa kuin varsinainen raakadata.
Gotzschen kirjan nimi on Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhuollon (Sitruuna Kustannus 2014). Siitä on otettu uusi pokkaripainos v. 2022, joten kirjalla näyttää olevan kysyntää edelleen.
Kirjan esittelyteksti tiivistää ongelmaa hyvin, tässä muutama lainaus siitä:
"Lääketieteen kliiniset kokeet ovat tieteeksi naamioitua markkinointia, uusia lääkkeitä ei tutkita riittävän hyvin ja lääkevalvonta katsoo kaikkea läpi sormien.""Lääketeollisuuden liiketoimintamalli muistuttaa järjestäytynyttä rikollisuutta ja sen tärkein tavoite on suuret voitot, ei suinkaan potilaiden terveys. Gotzsche osoittaa, kuinka teollisuus on ostanut puolelleen lääkäreitä, tutkijoita, lehtiä, ammatti- ja potilasjärjestöjä, yliopistojen laitoksia, toimittajia, lääkevalvojia ja poliitikkoja. Rikokset ovat levinneet niin laajalle, että on pakko vetää se johtopäätös, että ne on tehty tietoisesti ja tarkoituksella, koska rikos kannattaa."
Esittelytekstissä mainitaan diabetes-, laihdutus-, tulehduskipu- ja psykiatrian alan lääkkeet. Itse lisäisin listaan ainakin verenpaine- ja kolesterolilääkkeet, kipulääkkeet yleisemminkin, närästyslääkkeet sekä unilääkkeet.
Eli summa summarum: pikkuisen valoja päälle, kun sinulle tai läheisellesi seuraavan kerran suositellaan terveysongelmasi ratkaisuksi lääkettä! Myönnän että tilanne on erittäin ikävä, kun terveydenhoidon ammattilaisten ohjeisiin ei voi täysin luottaa. Mutta minkäs voit.
Itselläni on se onnellinen tilanne, että en tarvitse mitään lääkettä säännöllisesti. Ja todellakin haluan välttää länsimaiset elämäntapasairaudet, joiden lista on yllättävän pitkä. Esimerkiksi närästys: jos olisin mennyt närästykseni takia lääkäriin ja noudattanut lääkärin ohjeita, olisin nyt varmasti närästyslääkkeiden käyttäjä. Mutta halusin ratkaista ongelman terveellisellä ruokavaliolla ja se onnistui. Nykyäänkin saan kyllä itselleni kovatkin närästysoireet jos alan syömään miten sattuu. Mutta nykyisellä ruokavaliolla oireita ei tule ollenkaan. Olen tyytyväinen.
Mikään absolutisti en kuitenkaan ole. Esim. eilen illalla minulle tule jostain syystä oudon kova alaselkäkipu - mikä on harvinaista - ja otin siihen 1 g parasetamolia (500 mg + 500 mg) että sain nukuttua. Arvioin, että kunnollinen yöuni on tärkeämpää kuin lääkkeettömyys. Ja lääke auttoikin hyvin.
Mutta tämä on aivan eri asia kuin se, että huolettomasti nappailisin joka viikko kasan särkylääkettä päänsärkyyn ilman että välittäisin elintavoistani. Monesti päänsäryn syyt löytyvät aivan omasta toiminnasta. Muutamia mainitakseni: syömiset, jotka aiheuttavat verensokerin heilahteluja, liika kiire/kunnianhimo, josta seuraa stressiä sekä liikunnan, unen tai rentoutumisen puute.
Tällaista asiaa tänään! Valot päälle :)

Kommentit
Lähetä kommentti