Pitkä yöpaasto - ja terveys todellakin kiittää!

Eli asia on todellakin niin erikoisesti, että keholle tekee erittäin hyvää, jos pitkittää yön luonnostaan tulevaa syömättömyyden aikaa joillakin tunneilla. Puhutaan yöpaastosta tai aikarajoitetusta syömisestä. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka paljon keho voi siitä hyötyä. Olen itse pitkittänyt yöpaastoa nyt puolisentoista vuotta. Välillä olen lipsunut tästä pitkiksikin ajoiksi, mutta sitten taas palannut. Lopetan syömisen iltapalaan klo 20 mennessä, ja aamulla herättyäni juon vain mustaa kahvia. Aamupalan aika on klo 10. Eli näin yöpaastolle tulee pituutta 14 tuntia.

Aamun mustaa kahvia aluksi vähän kammoksuin, kun maitokahvi on niin hyvää. Mutta kyllä se kahvi menee mustanakin. En juo liian vahvana, vaan laimennan vedellä. Kuumaa pitää kuitenkin olla, eli sitten mikrossa lämmittelen, niin että juoma on hyvää. Ja kyllä sekin vaikuttaa, että meillä on sähköinen kahvimylly, jolla jauhan pavut. Vaalea paahto, niin maku on pehmeä ilman maitoakin. Joskus, kun pavut on loppu ja olen tehnyt kahvin puruista, niin on kyllä maistunut tujulta! Eli mun mielestä selvästi parempaa pavuista jauhamalla.



Vaikein hetki on monesti nukkumaanmenon lähestyessä. Silloin saattaa iskeä jonkun iltaherkun tarve. Silloin pitäisi sitten vaan pysyä tiukkana ja suunnata jalat kohti hampaiden pesua, ei keittiönkaappia :)

Mutta niistä eduista. Tähän ravintoasiantuntija Juhana Harju on koonnut niitä erittäin ansiokkaasti ja tieteelliset tutkimukset esiintuoden: 

https://suomenterveysravinto.fi/blogi/aikarajoitetun-syomisen-hyotyja/

Hän tosin kirjoittaa, että kofeiinipitoinen kahvikin olisi kiellettyjen listalla yöpaaston aikana. Olen muualta kuitenkin saanut toisenlaista informaatiota. Esim. yksi maailman lainatuimmista ja siten arvostetuimmista tieteentekijöistä, brittilääkäri Tim Spector on sitä mieltä, että musta kahvi tai tee ei keskeytä yöpaastoa.

Minua kiehtoo mm. seuraavat hyödyt:

  • rasvanpoltto käynnistyy oikein kunnon teholla, kun ihminen on ollut 12 tuntia syömättä. Siksi sitä pidempi paasto todella polttaa rasvaa ja auttaa painonpudotuksessa.
  • parantaa rasva-aineenvaihduntaa: nostaa hyvää HDL-kolesterolia ja vähentää haitallista LDL-kolesterolia
  • parantaa sokeriaineenvaihduntaa parantamalla insuliiniherkkyyttä ja ehkäisee siten diabeteksen kehittymistä. Nämä kaksi asiaa: rasva- ja sokeriaineenvaihdunta ovat yllättävän keskeisiä asioita elintasosairauksien torjumisessa ja ikääntymisen hidastamisessa.
  • vähentää maksan rasvoittumista
  • edistää aivoterveyttä: erään v. 2021 tehdyn tutkimuksen mukaan (https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34100325/) 10 tunnin aikaikkunan sisään syöneillä oli yli 70 % pienempi riski kongnitiivisen tason laskuun. Tämä taas on hyvä juttu muistisairauksien ehkäisyssä. 
  • Jo 12 tunnin yöpaasto näkyy kehossa mitokondriotasolla. Niiden määrä ja aktiivisuus lisääntyy. Akatemiaprofessori Anu Wartiovaaran mukaan tätä vaikutusta voi verrata juoksulenkkiin.
  • vähentää riskiä kroonisiin rappeutumissairauksiin ja todennäköisesti myös syöpiin
Hyödyt ovat oikeasti siis todella merkittävät.

Parasta olisi, jos syömisikkuna alkaisi jo aamusta. Silloin aineenvaihdunnalliset vaikutukset ovat parhaimmat. Itselleni ei kuitenkaan ole realistista lopettaa syömistä esim. päivälliseen, vaan haluan kyllä syödä pienen iltapalankin. Siksi tällaisella aikataululla menen. 

Kommentit tervetulleita ja toivottuja!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viljat ruokavaliossa

Pysyvän painonpudotuksen kultaiset säännöt

Ultraprosessoidun ruoan välttäminen